top of page
Writer's pictureJoen Juju

Otteluraportti Juju-LP Viesti Akatemia

Hieno taistelu riitti vain yhteen sarjapisteeseen. LP Viesti Akatemia voitti ottelun 2-3 (25-16, 21-25, 14-25, 25-18, 15-17). Lähtökohdat otteluun olivat joukkueilla varsin erilaiset, meillä treeniviikon jälkeen yksi lepopäivä alla ennen peliä ja vastustajalla kolmas sarjapeli samaan viikonloppuun.

Olimme ensimmäistä kertaa tällä kaudella keskittyneet harjoituksissa myös vastustajan pelitapaan. Kun aloituskuusikot vihellettiin kentälle, siellä ei Viestillä ollutkaan juuri ketään ennakkoon nähdystä "ykköskuusikosta". Ehkä se lamaannutti meitä ja erän alku oli meiltä varsin varovaista peliä. Saimme kuitenkin pikkuhiljaa syöttöpelimme kulkemaan ja Viestin vastaanoton rikki. Erä meille lopulta varsin helposti 25-16.

Toiseen erään Viesti alkoi marssittaa hiljalleen ykköskuusikkoa kehiin. Erä aaltoili ja joukkueet saivat vuoron perään pitkiäkin pisteputkia. Meidän pelirohkeus hieman hiipui ensimmäisen erän tasosta ja vastustajan tehokkaampi laitahyökkäys sekä vahvempi syöttöpeli ratkaisi erän heille 21-25.

Kolmanteen erään pitkän erätauon jälkeen emme löytäneet kadoksissa ollutta rentoutta ja rohkeutta peliimme vaan Viesti hallitsi etenkin syöttö-vastaanottopeliä, vieden erän selvästi 14-25. Neljänteen erään saimme hyvän startin ja rohkeus tekemiseen löytyi etenkin syötössä ja myös keskihyökkäys saatiin mukaan peliimme. Varsinkin Nea oli syöttöruudussa tehokas ja Jasmin alkoi saada puolustuksia vastustajan laitahyökkäyksistä. Erä meille 25-18 ja kohti viidettä.

Viides erä oli tiukkaa vääntöä, jossa olimme jokseenkin kuskin paikalla aivan loppumetreille saakka. Tilanteessa 9-6 pääsimme hyökkäämään puolustuksen jälkeen hyvällä rytmillä nelospaikalta jo ratkaisevan tuntuiseen eroon, mutta kuin tyhjästä Viesti rakensi tiiviin paritorjunnan Nean voimalyönnin eteen. Erän lopussa kumpikin pääsi yrittämään ottelupallon voittoa ja loppujen lopuksi Viesti onnistui rohkeammalla syötöllään viemään erän 15-17 ja koko ottelun 2-3.

Tiukka, rehti ja varmasti yleisölle viihdyttävä ottelu. Kiitos vastustajalle, yleisölle paikan päällä ja myös runsaslukuisille katsojille Karjalaisen verkkosivuilla, jossa oli parhaimmillaan jopa 1321 katsojaa!!

Meidän joukkueen onnistujia olivat parhaana palkittu Juulia Kainulainen, hyvin syöttänyt ja hyökännyt Nea Hämäläinen, sekä tehokkaasti torjunut ja hyökännyt Jenna Miinalainen.



Otteluisäntänä oli Joensuun kaupunki





169 views

Comments


bottom of page