top of page

Otteluennakko Kuortane-Juju 29.9.2019

Jonnan ja Negen paluu "rikospaikalle"; Tyttömaajoukkue vuosimallia 1997 syntyneet ja Kuortaneen ainutlaatuinen ilmapiiri, nuo ovat jättäneet oman jälkensä meidän "kokeneemman" kaartin pelaajiin. Ja epäilemättä myös tytöt jättäneet oman jälkensä sinne ja muistoja maajoukkuevalmentajille. Nyt tämä meidän dynaaminen voimakaksikko palaa lentopallon kehtoon ja pääsee esittelemään osaamistaan tutuissa puitteissa.

Vastustajan ikäluokka on vaihtunut jo 2000-luvulle, nyt taitojaan meille todistelee 02-03-syntyneiden ikäluokka. Joukkueesta "karkasi" jo muutama tyttö liigakuvioihin täksi kaudeksi, mutta materiaali on laaja ja tasokas. Naisten maajoukkueen päävalmentajan Tapio Kangasniemen kädenjälki näkyy varmasti, etenkin laadukkaan ja vaativan harjoittelun tulos on varmasti nähtävissä. Joukkueessa mielenkiintoinen seurattava on libero Janina Laine, joka on Savonlinnan Ajon kasvatteja.

Itselleni mielenkiintoista on myös seurata oman joukkueen nuorisokaartin kehittyminen suhteessa tuohon ikäluokan maajoukkueeseen. Pinja Vaskonen, Ella Sutinen, Annariikka Kääriäinen ja Heidi Laukkanen kuuluvat samaan ikäluokkaan ja ovat kesän aikana kehittyneet aimo harppauksen.

Jujun joukkue on myös vahvistunut lähiaikoina kahden uuden pelaajan verran, sopimukset julkaistaan piakkoin, mutta kyseessä ovat uusi keskitorjuja ja hieman tutumpi yleispelaaja... Uudet pelaajat varmuudella kokoonpanossa seuraavassa kotipelissä 6.10.2019 LP Viesti Akatemiaa vastaan.

Mielenkiintoista ja tiukkaa ottelua odotellen,

Thomas Heiskanen, päävalmentaja


Kuva: Marko Pennanen

194 views
bottom of page