top of page

Jujun kausi päätökseen – Vaasan Kiisto nurin Joensuussa

Täpärästi 1-sarjan pudotuspeleistä rannalle jäänyt Joen Juju kohtasi karsintojen ensimmäisellä kierroksella Vaasan Kiiston. Juju oli voittanut otteluparin ensimmäisen kohtaamisen lauantaina Vaasassa ja lähti sunnuntain kotiotteluun vain ja ainoastaan voitto mielessä.


Kiisto tuli avauserään terävästi Noora Rasinperän johdolla, mutta Juju käänsi asetelmat nopeasti Ella Vasaraisen ja Nea Hämäläisen pisteillä ja nousi 10-6-johtoon. Riina Lukkaroinen ja Hämäläinen kasvattivat etumatkaa jo kuuteen pisteeseen ja erä näytti menevän selkeästi kotijoukkueelle. Toisin kuitenkin kävi, sillä Kiisto tasoitti pelin kuuden pisteen putkella ja kirin pääarkkitehtinä toiminut Minttu Lemola ratkaisi erävoiton vieraille jatkopalloilla.


Toinen erä eteni alusta loppuun saakka tasaisissa merkeissä. Yli kolmen pisteen eroja ei nähty missään vaiheessa ja molemmilta joukkueilta löytyi useampia pisteiden tekijöitä. Jujun ykköshahmoksi nousi erässä kuusi pistettä tehnyt Hämäläinen, joka piti kotijoukkuetta pelissä mukana vaikeammilla hetkillä. Erän lopusta muodostui jännittävä trilleri, kun Kiisto nousi 21-23 –tappioasemasta tasoihin. Jujun aikalisän jälkeen vieraat tekivät kaksi virhettä ja näin ollen erälukemat tasoittuivat.


Juju sai kolmanteen erään lentävän lähdön ja johti alussa 6-2. Hämäläinen jatkoi vahvoja esityksiä ja vei Jujun erän puolivälissä 14-6-johtoon. Vasarainen ja Jatta Kalajoki kasvattivat eron jo 11 pisteeseen tilanteessa 19-8, joten erän loppu meni hieman pelailuksi joukkueiden takoessa pisteitä vuorotahtiin. Jujulla ei ollut erässä mitään hätää ja loppulukemat kirjattiin lopulta 25-15.


Kiisto ei luovuttanut, vaan aloitti neljännen erän karkaamalla 7-3-johtoon. Kalajoki löysi hurjan vaihteen ja nosti Jujun johtoon lukemin 11-10, ja erä sai ikään kuin uuden alun. Hetken aikaa mentiin tasatahtia, kunnes Kalajoki ja Hämäläinen johdattivat Jujun eräpallotilanteeseen 24-21. Yhtä pistettä enempää ei Kiistolle enää irronnut ja kapteeni Hämäläisen piste ratkaisi ottelun kotijoukkueelle.


Juju voitti kauden viimeisen ottelunsa lukemin 3-1 (24-26, 25-23, 25-15, 25-22) ja varmisti sarjapaikan tulevalle kaudelle. Taksi Itä-Suomen kummipelaaja Hämäläinen merkkautti tehot 25/+22 ja oli Jujun tilastoykkönen. Korhonen Yhtiöiden kummipelaaja Vasarainen säesti 17 pisteellä ja Jujun parhaana palkittu Kalajoki teki 14 pistettä, joista 11 neljännessä erässä. Kiistolta pistepörssin kärkipaikan nappasi Rasinperä 16 merkinnällä ja parhaana palkittiin libero Janika Kaski. Katsojia Joensuun urheilutalolle saapui 80.


”Alkuun ylilatausta, siitä se vapautui hiljalleen. Neljännessä erässä tehtiin 15 suoraa virhettä ja silti voitto siitäkin. Sarjapaikka säilytetty” tiivisti päävalmentaja Anders Sutinen tunnelmia ottelun jälkeen.


Jujun naiset siirtyvät nyt ansaitulle kesälomalle. Tulevan kauden rakentaminen on jo käynnissä, joten kesän aikana kannattaa seurata Jujun tiedotusta. Juju kiittää kaikkia kaudella 2023-24 mukana olleita pelaajia, taustahenkilöitä, yhteistyökumppaneita, katsojia ja kaikkia muitakin, jotka ovat tehneet 1-sarjassa pelaamisesta mahdollista. Nähdään ensi kaudella.





JUJUN PELITULOKSET PERILLE KULJETTAA TAKSI ITÄ-SUOMI!

69 views

Comments


bottom of page