Jujulle tyylipuhdas kotivoitto LP Vampulan akatemiajoukkueesta

Sunnuntai-iltapäivän lentopalloviihteestä vastasivat Joensuun urheilutalolla pelatussa naisten 1-sarjaottelussa Joen Juju ja LP Vampulan akatemiajoukkue. Ennen ottelua joukkueet olivat sarjassa tasapisteissä, joten lähtökohdat olivat jännittävät.


Avauserän kaksi ensimmäistä pistettä teki Vampula, johon Juju vastasi nopeasti Aliisa Kauniston johdolla nousten 6-4-johtoon. Vampula nousi vielä tasoihin tilanteessa 10-10, kunnes Juju otti jälleen ohjat käsiinsä. Vampula avitti varmasti pelannutta kotijoukkuetta lukuisilla virheillä ja muutaman pisteen johto kesti. Nea Hämäläisen hyökättyä Jujun 21-17-johtoon alkoi erä näyttää selvältä ja lopulta Hämäläinen päätti erän lukemiin 25-19.


Toisen erän ensimmäiset pallot mentiin tasatahtia. Hämäläisen, Kauniston ja Ella Kuosmasen pisteet käänsivät edun jälleen Jujulle ja piste-ero repesi melkoisen suureksi. Juju pelasi vähillä virheillä ja tehokas hyökkäyspeli vei emännät jo 20-11-johtoon. Vampula onnistui vielä hieman kaunistelemaan loppulukemia, mutta syöttövaihdossa kentälle tullut Laura Anttila katkaisi ässällä toisen erän Jujun eduksi 25-16.


Juju sai kolmanteen erään vauhdikkaan alun Hämäläisen ja hakkuriksi vaihdetun Elisa Muukkosen onnistumisilla. Sini Kesänen vei Jujun neljän pisteen johtoon tilanteessa 11-7, eikä Vampula pystynyt vastaamaan kotijoukkueen ilotteluun. Vampula käytti molemmat aikalisät ja ainoan kahdeksan pelaajan kokoonpanon salliman vaihdon, mutta Juju ja kaksikko Kesänen-Hämäläinen oli vieraille liian kova pala. Kolmas erä päättyi Vampulan hyökkäysvirheellä lukemin 25-15 ja Juju pääsi juhlimaan tyylikästä kotivoittoa.


Jujun kauden kolmas voitto kirjattiin lopulta 3-0 (25-19, 25-16, 25-15). Pistepörssissä juhlivat Ravintola Pepen kummipelaajat Hämäläinen ja Kesänen tehtyään 13 ja 10 pistettä. Jet Set Barin kummipelaaja Kaunisto tehtaili keskitorjujalle komeat 11 pistettä. LP Vampulan tehokkain oli 14 pisteellä Heini Ahtola. Joensuun kaupungin kummipelaaja Jonna Kaverinen tarjoili hyvät passit ja Sanomalehti Karjalaisen kummipelaaja Ella Sutinen pelasi mainion liberopelin.


Jujun kausi jatkuu kahdella vierasottelulla. Tulevana lauantaina se kohtaa Kuortaneen ja sunnuntaina Vaasan Kiiston. Seuraava kotiottelu on ohjelmassa 19.11., jolloin vieraaksi saapuu LP Viestin akatemiajoukkue.


144 views