top of page

Juju löi Lempo-Volleyn toistamiseen viikon sisään – myös Joensuussa nähtiin viisi erää

Updated: Nov 26, 2023

Joen Juju sai lauantaina vieraita Pirkanmaalta. Lempo-Volley saapui Joensuun urheilutalolle varmasti revanssi mielessä, sillä viime sunnuntaina Lempäälässä pelattu ottelu oli päättynyt Jujun 3-2-voittoon. Jännittäviä käänteitä nähtiin tälläkin kertaa ja niitä oli todistamassa 120 katsojaa Hovipuun isännöimässä ottelussa.

Juju sai otteluun unelma-alun, kun se paineli Ella Vasaraisen pisteiden siivittämänä 6-1-johtoon. Lempo-Volley sai tuossa vaiheessa juonesta kiinni ja erän puolivälin koittaessa vierasjoukkue oli kaksi pistettä edellä. Jujun kokoonpanoon palannut Nea Hämäläinen tasoitti pelin ja hetken kotijoukkue näytti jo karkaavan selvään erävoittoon. Lempo-Volley käväisi vielä iskuetäisyydellä Jujun johtaessa 22-21, mutta erän loput pisteet teki Juju. Toisen erän alku muistutti paljon edellistä, joskin tällä kertaa 6-1-johtolukemissa nähtiin Lempo-Volley. Vasarainen ja Sofia Norrbacka nostivat Jujun nopeasti peliin mukaan ja Saana Hantula vei kotijoukkueen erän puolivälissä johtoon. Jujun laitatehot kuitenkin katosivat erän lopun lähestyessä ja tilanteesta 17-17 eteenpäin Lempo-Volley vei peliä, eikä antanut Jujulle kuin kaksi pistettä. Pitkälle tauolle lähdettiin näin ollen tasatilanteessa 1-1. Kolmannen erän ensimmäiset pallot menivät Jujun tahtiin, mutta Lempo-Volleyn vastaisku oli kova. Vieraat johtivat 10-5, mihin Juju reagoi tekemällä viisi pistettä peräjälkeen. Erä jatkui tästä eteenpäin tasaisena, tosin Juju teki sekä omat että vastustajan pisteet. Lempo-Volley oli jatkopalloille venähtäneen erän lopussa hieman parempi Roosa Päykkösen ja Veera Vuorentaustan johdolla. Juju selvitti kaksi ensimmäistä eräpalloa, mutta kolmas oli liikaa. Neljäs erä alkoi Lempo-Volleyn karattua 4-1-johtoon. Juju pysyi pelissä mukana ja voimasuhteet muuttuivat huomattavasti kotijoukkueen tehtyä 10 pistettä putkeen alkaen tilanteesta 6-10. Lempo-Volley ei tuosta kuopasta enää noussut ja tasaisesti pisteitä tehnyt Juju marssi selkeään erävoittoon venyttäen ottelun täysimittaiseksi viiden erän kamppailuksi. Ratkaisuerän alussa Lempo-Volley johti Jujun virheiden seurauksena 5-3. Riina Lukkaroinen teki kotijoukkueelle tärkeitä pisteitä ja Juju siirtyi kuskin paikalle. Ratkaisuhetkillä Juju oli vahvassa vireessä ja Vasaraisen pisteet nostivat Jujun kiinni viiteen ottelupalloon. Lempo-Volley selvitti niistä kolme, kunnes Vasarainen ratkaisi voiton Jujulle. Juju voitti 3-2 (25-21, 19-25, 25-27, 25-19, 15-12) ja nappasi tärkeät kaksi sarjapistettä. Tilastokärjeksi nousi Korhonen Yhtiöiden kummipelaaja Vasarainen 20 pisteellä, Taksi Itä-Suomen tukema Hämäläinen teki 16 ja Asianajotoimisto Kontturin sekä Ravintola Pepen kummipelaaja Norrbacka 13 pistettä. Vieraiden ykköstykki oli Karoliina Viitaniemi 16 pisteellä. Parhaan pelaajan palkinnot pokkasivat Jujulta Hämäläinen ja Lempo-Volleyltä Annastiina Tarkkanen. ”Vuoristorataahan se oli, onneksi enemmän hyvää kuitenkin. Harjoitusten teema näkyi pelissä ja seuraavan viikon teema löytyi myös. Nean paluu oli erittäin tervetullut. Vastaanottopelin laatu vaihteli liikaa” tiivisti Jujun päävalmentaja Anders Sutinen. Juju on sarjataulukossa kuudennella sijalla yhdeksän pelatun ottelun jälkeen. Taulukkoa ei kannata kuitenkaan tutkia liian tarkasti, sillä ottelumäärissä on isoja eroja. Juju pelaa syyskaudella vielä viisi ottelua, joista ensimmäiset tulevana viikonloppuna Turussa ja Raisiossa. Seuraava kotiottelu on luvassa 9.12. ja vieraaksi saapuu tuolloin Turun Urheiluliitto. JUJUN PELITULOKSET PERILLE KULJETTAA TAKSI ITÄ-SUOMI!


82 views
bottom of page