top of page

Juju jatkaa tappiottomana kotisalissa

Joen Juju lähti sunnuntaiseen naisten 1-sarjaotteluun Tapanilan Erää vastaan kenties hienoisena ennakkosuosikkina, sillä runkosarjassa toisena ollut kotijoukkue sai vastaansa taulukon kahdeksannella sijailla majailevat helsinkiläiset Pohjois-Karjalan Osuuskaupan isännöimään peliin.


Ensimmäisen erän alkua värittivät Jujun syöttövirheet, joiden avulla Erä pääsi livahtamaan johtoon. Vieraiden yleispelaaja Venla Raittinen pakotti Jujun jo toiselle aikalisälle hyökättyään tilanteeksi 13-7 ja erävoitto näytti jo matkaavan Helsinkiin tilanteessa 18-12. Kotijoukkue ei kuitenkaan taipunut ja Sanni Peltoniemen vahva syöttövuoro nosti Jujun mukaan peliin. Erän ratkaisua haettiin lopulta jatkopalloilla pitkän kaavan mukaan ja vähemmillä virheillä viimeiset hetket pelannut Juju käänsi erän edukseen lukemin 31-29.


Toinen erä oli alusta loppuun tasaista vääntöä. Molemmilta joukkueilta nähtiin erinomaista puolustustyöskentelyä ja peli oli varmasti 178-päisen kotiyleisön mieleen. Juju teki pisteitä laajalla rintamalla Nea Hämäläisen ja Noora Taskisen johdolla ja näytti jo marssivan erävoittoon tilanteessa 23-21, mutta niin vain Erä onnistui kampeamaan tilanteen vielä tasoihin. Ella Kuosmanen sai lopulta kunnian päättää erän Jujun voittoon 25-23.


Kolmannen erän kaksi ensimmäistä pistettä merkittiin Erälle, mutta siihen vieraiden juhlat pitkälti jäivät. Juju nousi Kuosmasen ja Elisa Muukkosen pisteillä 7-3-johtoon ja jatkoi muutaman pisteen etumatkalla läpi erän. Hämäläinen ja Taskinen ottivat jälleen suuren roolin pisteiden teossa ja libero Siiri Hartikainen kaivoi takakentällä mainiosti palloja peliin. Juju pelasi ehjän erän vähillä virheillä, mikä takasi voiton lukemin 25-21 ja samalla kolme sarjapistettä jäi Joensuuhun.


Juju nousi 3-0 (31-29, 25-23, 25-21) -voitolla pisteen päähän sarjan kärjestä ja jatkaa puhtaalla pelillä kotisalissa. Pistepörssissä esiin nousivat Jujulta Ravintola Pepen kummipelaaja Hämäläinen (13 pistettä) ja yhdeksän pistettä takoneet Rendian kummipelaaja Muukkonen sekä Rakennusliike Tuovisen kummipelaaja Taskinen. Erän puolelta 10 pisteeseen ylsivät Ida-Maria Mämmi ja Laura Malmivuori. Parhaina pelaajina palkittiin kotijoukkueelta Kotileenan kummipelaaja Siiri Hartikainen ja vierailta passari Anna-Sofia Heimonen.


Jujun kausi jatkuu kotiottelulla jo viikon kuluttua. 22.1. urheilutalolle saapuu sarjakärki Puma Volley, joten erinomaisen mielenkiintoinen kamppailu on luvassa.




106 views
bottom of page