Syksyn viimeiseissä turnauksessa olimme saaneet viimeisetkin pelaajat
ainakin kertaalleen pelaavaan kokoonpanoon, kun Heini ja Niisa
pukeutuivat Jujun pelipaitaan. Joukkueen kokoonpanossa oli syksyn aikana
kierrätetty peräti 18 pelaajaa, joista 17 oli matkassa Kuopiossa.
Kevätkauden ensimmäisen turnauksen aloitimmekin jakamalla tytöt kolmeen
aloituskuusikkoon, joille kullekin tulisi neljän ottelun turnauksessa
ainakin yhden ottelun verran peliminuutteja.
Kuopion seikkailun ensimmäiset "vibat" saimme jo menomatkalla, kun toisen minibussin ohjaus alkoi ravistaa. Pääsimme kuitenkin turvallisesti perille, kohdataksemme ensimmäisessä ottelussa Pirtin koululla Liperin Taimen. Tuskailimme ensimmäisen erän syöttö-vastaanottopelin kanssa. Sara ja Sanni takoivat palloja vastustajan lattiaan kovalla prosentilla, kun vastaanotto toimi, mutta hyvät nostot olivat harvassa. Ensimmäisen erän jälkeen oma syöttöpeli lähti uomiinsa. Venla syötti erän puolivälissä kolme ässää ja kun muidenkin syöttö alkoi kulkea (esim. näimme ensimmäisen, peleissä onnistuneen, hyppyleijasyötön Hallan toimesta) niin saimme kaivettua ottelusta tasapelin.
Aurinkorinteen koululla saimme kolme peräkkäistä oppituntia (KiU, VesU, PuWo C2), joissa kaikissa omat eräpisteemme jäivät 11 ja 17 väliin. Otteluintensiteettiä oli vaikea rakentaa hyvän vastaanottopelin vaatimalle tasolle ja näissä viimeisissä peleissä hyviä palloralleja tuli harvakseltaan. Ehdottomasti mainitsemisen arvoisena yksityiskohtana mainittakoon, että hyppyleijasyöttäjien joukkoon liittyivät päivän edetessä myös Jessica, Laura, Neea ja Venla.
Kotimatkalle pääsimme kuitenkin
turvallisesti, kun auton vuokraaja kävi vaihtamassa minibussinsa
toimivaan. Täydellä vatsalla ja taskut täynnä herkkuja peleistäkin
muistuivat mieleen vain onnistumiset.
Juju C2 jatkaa otteluitaan seuraavaksi kotiturnauksessa 1.2.2020 Nepenmäellä.
Comments