top of page

Juju B2 Pieksämäellä 31.10.2020, peli jatkaa kehittymistään

Updated: Nov 22, 2020


Jujun B2-joukkue matkasi ensimmäiseen pooliturnaukseensa Pieksämäelle, jossa vastustajina olivat Outokummun Partio, Pieksämäen Tsemppi ja Rautalammin Urheilijat. Joukkue starttasi matkaan lauantai aamuna kahdeksan aikaan koko joukkueen voimin. Mukana kymmenen pelaajaa ja valmentaja sekä joukkueenjohtaja. Matka sujui hyvin syksyisessä säässä yhden pikapysähdyksen taktiikalla.


Perille Pieksämäelle saavuttiin hyvissä ajoin ja joukkueella oli hyvin aikaa käydä ulkona käppäilemässä ja herättelemässä "bussijalkoja". Ulkona käynnin jälkeen viimeiset halloween teemaiset kasvomaalaukset ja valmistautuminen ensimmäiseen peliin jo tutuksi tullutta Partiota vastaan.


Partio-Juju B2 2-0 (25-21, 25-15)


Ottelun alkuun kentälle: Veera passariksi, Noorat yleispelaajiksi, Salla hakkuriksi, Maisa ja Olesia keskipelaajiksi sekä Liisa liberoksi. Ottelun alku oli Partion hallintaa meidän ihmetellessämme vastaanottomme ja hiukan muutetun puolustustaktiikkamme kanssa. Ensimmäinen aikalisä meille tilanteessa 7-3. Aikalisä tuotti tulosta ja tämän jälkeen peli tasoittui tilanteeseen 7-7, siitä edettiinkin molempien joukkueiden tehden vuoronperään pisteitä aina tilanteeseen 13-13, ennen kuin Partio repäisi kolmen pisteen eron. Tytöt osoitti kuitenkin sinnikkyyttään eivätkä luovuttaneet, vaan pallo kerralla noustiin johtoon 20-19 . Pari pistettä putkeen vastustajalle ja meidän toinen aikalisä, joka tuotti tulosta tasoituspisteen merkeissä. Valitettavasti erän neljä viimeistä pistettä meni Partiolle. Erä siis 25-21.


Toiseen erään pieni rotaation pyöräytys ja yksi vaihto aloituskuusikkoon. Elsi Maisan tilalle keskipelaajaksi. Lieneekö rotaation pyöräytys sotkenut joukkuetta, mutta erän alku sysimusta ja tilanne nopealla tahdilla vastustajalle 11-3. Tästä saatiin pallo pois ja syöttöruutuun asteli Salla, joka sai vastustajan vastaanoton hajalle useamman pisteen arvoisesti ja noustiin jo tilanteeseen 11-9. Tästä edettiin taasen Partion hyvään pätkään ja tilanteessa 16-12 tuli osaltamme hiukan synkempi hetki vastaanoton puolella ja tilanne olikin pikaisesti 23-12. Mutta vielä päätettiin ettei periksi anneta helposti ja tehdään muutamia pisteitä erän loppuun. Erän lopussa vielä Julian ässäsyöttö ennen erän ratkeamista Partiolle. Erä 25-15 Partiolle ja koko ottelu 2-0. Etenkin ensimmäisessä erässä olimme vaikeuksissa Partion Emma Kerosen kanssa, joka pelasi hyvän pelin. Kuten vastustajan valmennuksen puolelta kuultua, pelimme kehittyy edelleen. Hyviä askeleita taas eteenpäin verrattuna edelliseen kohtaamiseen.


Juju B2-Tsemppi 0-2 (7-25, 9-25)


Väliin yhden pelin tauko, jonka aikana pikaista evästystä ja akkujen latausta ennakkoon ajatellen turnauksen kovinta joukkuetta Pieksämäen Tsemppiä vastaan. Valmennuksen evästys oli peliin tehdä koko ajan rohkeita ratkaisuja, tiedossa oli että varovaisella pelillä tulee "kylmää kyytiä". Hyvä lämmittely ottelun alkuun ja kentälle sama aloituskuusikko, jolla aloitettiin peli Partiota vastaan. Erän alusta lähtien olimme haasteissa vastustajan kovan syötön kanssa, emme saaneet palloa nousemaan ja jouduimme toimittamaan turhan paljon palloja hihalla vastustajan puolelle. Ja Tsempin tasoinen joukkue osaa hyödyntää mahdollisuudet todella kovalla teholla. Ei auttanut valmentajan aikalisällä luoma usko omaan tekemiseen ja rohkeuden vaatiminen. Erän puolen välin jälkeen haettiin vielä vaihdoilla muutosta tekemiseen ja arvokasta pelituntumaa kaikille pelaajille. Olga tuli Sallan tilalle hakkuriksi, Elsi Noora L. tilalle yp:ksi sekä vielä erän edetessä Julia Noora P:n tilalle yp:ksi. Noora loukkasi hieman polvea hakupallossa. Erä selkein numeroin 7-25 Tsempille.


Toinen erä aloitettiin kuusikolla: Veera, Elsi ja Noora L. yleispelaajina, Salla hakkurina ja Julia ja Olesia keskipelaajina. Erä oli pitkältikin toisinto ensimmäisestä erästä. Toki muutamia todella kovia ratkaisuja saatiin meidänkin puolelta. Periksiantamattomuutta pallojen haussa nähtiin ja muutenkin ei luovutettu. Mutta myös toinen erä Tsempille lukemin 9-25. Mutta kuten tässä huommattiin niin kovempia joukkueita vastaan täytyy tehdä kovia ja rohkeita ratkaisuja, pelkällä vastustajan puolelle pallon toimittamisella ei pärjätä.



RautU-Juju B2 2-1 (25-14, 20-25, 15-6)


Viimeinen peli ja vastassa uutena tuttavuutena RautU, joka ennakolta oli meidän päävastustajamme tässä turnauksessa. Ottelu alkoi heti Tsemppi pelin perään ja lämppänä vain pieni pallottelu ja lyöntirullaus. Ottelun alkuun painotettiin omien suoritusten tekemistä ja tarkkuutta vastaanotossa ja helpoissa palloissa. Avaukseen kentälle jo aiemmista peleistä tuttu seitsikko. Ottelun laku oli kannaltamme sysimusta ja vastustaja eteni jo 7-1 johtoon. Tässä tilanteessa ensimmäinen aikalisä ja uskon luominen etenkin vastaanotto puolelle. Ei auttanut aikalisä, vaan joukkueen jalat tuntuivat olevan jossakin muualla kuin kentällä. Muutama hyvä pätkä erän loppuun, lopputulos ensimmäisestä erästä RautU:lle 25-14. Erän päätteeksi koko joukkue nurkkaan tärinäjuoksua tekemään ja pari burbeeta ja pieni herättely mielelle.


Tämän jälkeen pieni "puhuttelu" joukkueelle ennen kentälle menoa. Päätettiin näyttää mihin pystytään. Pieni rotaation pyöräytys lähtöpaikkojen suhteen ja Elsi Maisan tilalle kuusikkoon. Erä lähti meiltä hyvin käyntiin ja napattiin heti alussa kuskin paikka. Vastustaja otti ensimmäisen aikalisänsä tilanteessa 3-7. Tämä ei kuitenkaan pitkällä juoksulla auttanut, vaan oman pelin toimimaan saatuamme saimme onnistumisia tässä erässä laajalla rintamalla. Lähimmillään vastustaja pääsi tilanteeseen 11-13, mutta tästä saimme taas repäistyä eroa tilanteeseen 11-16, jolloin vastustaja käytti toisen aikalisänsä. Tästä edettiin muutama piste vuorotelleen, mutta sitten erän loppua kohden saimme taas repäistyä seitsemän pisteen kaulan tilanteeksi 16-23. Pari pinnaa vastustajalle ja päätettiin ottaa ensimmäinen aikalisä. Aikalisän jälkeen Noora P. osoitti rohkeutta kovalla hyökkäyksellään ja eräpallo meille. Ei onnistunut ensimmäinen eikä toinen katkaisupaikka, joten eikun vaan aikalisää ja joukkueen rauhoittelua. Aikalisä tuottikin tällä kertaa tulosta ja vastustajalta syöttövirhe. Vastustajalta välillä pitelemätön Faina Jaamalainen teki tähän erään kaikkiaan 7pistettä. Erään mahtui paljon hyvää, ja ei edes kirjurin ja valmentajan epätietoisuus pelipaikoista sotkenut liikaa tekemistä :D


Kolmanteen erään hyvällä itseluottamuksella ja samalla kuusikolla. Mutta niin vaan lentopallo näytti luonteensa. Erän alkuun RautU sai loistavan syöttöputken päälle ja tilanne nopeata 5-1. Ensimmäinen aikalisä käyttöön, mutta ei suurta apua. Toinen aikalisä tilanteessa 9-3, koetetaan luoda vielä uskoa omaan tekemiseen ja siihen, että on mahdollista nousta. Lopulta erä 15-6 RautU:lle hyvän syöttötyöskentelyn jälkeen. Meillä jäi kolmannessa erässä paljon parannettavaa etenkin vastaanottopuolelle. Mutta ei hätiä mitiä, jatketaan treenailua ja kyllä niitä voittoja rupeaa sieltä tulemaan. Kauden avaus erävoitto kuitenkin matkaan mukaan.



Turnauksesta antina tosiaan ensimmäinen erävoitto ja yhteenvetona voi sanoa, että tekeminen menee askel kerrallaan eteenpäin ja sopivasti hampaankoloon jäi voittojen mielessä. Seuraavassa turnauksessa jatkamme F-poolissa. Vastustajina alustavan tiedon mukaan seuramme B1-joukkue, Iisalmen Visa ja viimeisessä pelissä kohtaamamme Rautalammin urheilijat. Turnaus pelataan 21.11.2020 ja on oletettavasti Joensuussa. Tästä jatkamme kovaa treenausta hyvällä asenteella ja ilmeellä. Tavoitteena löytää itsevarmuutta ja tasaisuutta tekemiseen. Hyvä tästä vielä tulee.


Juju B2 päävalmentaja Tuomo


157 views
bottom of page