top of page

Juju B1 etenee kohti tavoitteitaan - Turnaus Leppävirralla 19.10 ja nousu D-pooliin!



Tiesin ja osasin odottaa viime viikon N2 pelin perusteella, että meidän joukkueen peli on kehittymässä sille tasolle mihin olen jo kesästä asti uskonut ja harkoissa nähnyt. Viime B-turnauksen jälkeen palasimme siis ”back to basics” eli mentiin monta viikkoa perus vastaanotto-, syöttö- ja helpon pallon puolustus -harjoitteiden parissa. Lisäksi sain apuja harkkoihin ja Anders on käynyt meiltä auttamassa mm. passari- ja liberoharjoitteissa. Iloksemme myös Pami liittyy valmennustiimiin tiistaisin ja torstaisin tulevasta viikosta alkaen.

Starttasimme Leppävirran turnaukseen 12 pelaajan voimin. Allekirjoittanut kadotti yöunet jonnekin minilomallaan ja kahvin voimalla starttaus päivään oli tarpeen.. Pelaajista mukana olivat Moona (P, kapteeni), Pipsa (P), Annamaaria (KT), Nella (KT), Tiia (KT), Anniina (KT), Netta (YP), Sonja (YP), Venla (YP), Tara (H), Emilia (L/YP) ja Iisa (L). Allekirjoittanut toimi valmentajana, jojo Janne hoiti tilastointia livenä jälleen ja Liisa oli huoltajana & tsempparina. Meidän kannustusjoukoissa oli myös viime vuoden C1:n kummipelaaja Sini Kesänen. Päivän teemat olivat: #kohtitavoitetta #eiarmoo ja #meosataan.

Jyväs Lentis – Juju B1 1-2(22-25, 29-27, 14-16)

Odotimme isossa salissa pelaamista, mutta paikan päällä selvisikin, että pelaamme yhdessä lohkossa. Syöttötilaa salissa oli kuitenkin mukavasti. Päivän aluksi kohtasimme JyLen taitavan joukkueen. Peli oli todella tasainen ja äärimmäisen jännittävä niin valmentajille, pelaajille kuin kannustusjoukoille. Meidän laajempi pelaajamäärä osoittautui meidän vahvuudeksi, vastustajalla vaihtui pelissä vain kentällä passari. Joukkueemme vastaanotto-, hyökkäys- ja syöttöprosentit olivat kovalla tasolla. Teimme omia virheitä yli 50 % vähemmän kuin edellisessä turnauksessa ja erityisesti syöttöpelaaminen oli varmaa. Joukkue jaksoi pelata pitkiä palloja ja vaihdotkin osuivat kohdilleen. Voitto lopulta meille äärimmäisen tiukasti 2-1!

Juju B1 – Leppävirran Viri 2-0 (25-20, 25-23)


Maittavan lounaan jälkeen ulkoilimme vähän ja keskityimme seuraavaan peliin. Vaihdettiin myös ns. tuoreita jalkoja kentälle ja peliin läksi kentälle aloitukseen ensimmäisessä pelissä vaihdossa olleet pelaajat. Ensimmäinen erä eteni koko ajan meidän hallussa, ainoastaan erän lopussa vastustaja alkoi päästä lähemmäksi, mutta erä hoidettiin hienosti 25-20 meille. Toinen erä alkoi vastustajan hyvillä aloitussyötöillä ja tilanteessa 1-5 otin ensimmäisen aikalisän. Se eikä muutamat vaihdot vielä herättäneet joukkuetta pelaamaan omalla tasollaan. Tilanteessa 2-10 otin toisen aikalisän ja painotin päivä teemaa, se voittaa pelin joka uskaltaa pelata! Vastustajan keskihyökkääjien useat jujutkin alettiin saada paremmin ylös ja alettiin nousta erässä peliin mukaan. Tilanteesta 7-16 kammettiin jo melkein tasoihin eli 13-16 tilanteeseen ja hetken päästä oltiinkin 17-17 tasoissa. Lopussa pelimme oli hyvän hyökkäyksen ja kovan syötön ansiosta vahvempaa ja erä meille 25-23! Kauden eka 2-0 voitto!


Puijo Wolley- Juju B1 0-2 (21-25, 21-25)

Pienen evästauon jälkeen oli vuorossa päivän viimeinen peli. Tiedossa oli, että tämän peli voittaja, voittaisi myös poolin. Viimeisessä pelissä taas vaihdoimme levossa olleita pelaajia kentälle ja peli oli meidän hallintaa alusta loppuun. Molempien erien lopuissa Puijo aloitti loppukiriä ja lisäksi meillä tuli erien lopuissa haasteita vastaanotossa ja hyökkäyksissä, joten erän lopuissa otin käyttöön aikalisät ja taktiset vaihdot pelin ratkaisemiksi meille. Peli lopulta meille 2-0 ja nousu D-pooliin!


Seuraava pooliturnaus pelataan näillä näkymin Maskussa lauantaina 9.11, joten reissuun lähdetään jo päivää ennen. Sitä ennen pelataan naisten 2-sarjan ottelu Juju B1 vs. Kuhmon Kiva Nepenmäen koululla sunnuntaina 27.10 klo: 14.00 alkaen ja sunnuntaina 3.11. Kuopiossa Puijo Wolleyn Akatemiajoukkuetta vastaan. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan!

Johanna, B1-valmentaja

148 views
bottom of page