top of page

B1-tytöt valmistautumassa sarjakauteen ja pelaamassa Savon Sanomat syysturnauksessa



Meidän joukkueessa on 13 C- ja B-ikäistä pelaajaa ja valmentajana toimii allekirjoittanut eli Johanna Tanninen. Meidän joukkueen fysiikkavalmennuksesta vastaa Kimmo Räsänen, jojona toimii Janne Korhonen ja huoltajana Liisa Räty. Valmentajana arvostan, että pelaajat, vanhemmat ja joukkueen taustajoukot ovat sitoutuneet tavoitteisiin ja luottamus on puolin ja toisin kunnossa. Lähiaikoina valmennustiimiin liittyy toivottavasti myös apuvalmentaja, siitä tiedotetaan sitten erikseen. 😊

Joukkue aloitti harjoittelun jo juhannuksen jälkeen ja kesällä treenattiin 5-6 kertaa viikossa. Treenit ovat olleet fysiikkapainotteisia kesällä ja alkusyksystä. B-tytöt treenasivat siis kesän yhtenä ryhmänä ja kesätreenien lopuksi jaettiin tytöt B1- ja B2-joukkueisiin. Valmistaudumme kauteen huolella myös harjoituspelien suhteen, pelasimme Juju Java N2 -joukkuetta vastaan harjoituspelin elokuussa ja tulevina viikkoina pelataan myös Jujun B2- ja Kontiolahden Iskun B-tyttöjä vastaan. Osa tytöistä on myös omien treenien lisäksi Urheiluakatemian valmennuksessa, osa käynyt C-tyttöjen alueleirillä ja päässyt AlueSM-kisoihin, lisäksi muutama tyttö osallistuu myös lentopalloliiton yläkoululeirityksiin tulevalla kaudella. Koossa on siis todella motivoitunut ja hyvin treenaava joukkue. Suurin osa pelaa kaudella myös kahta sarjaa joko B:n ja naisten 2-sarjaa tai B:n ja C:n sarjaa.


Kuopiossa 7.-8.9 – kovaa ja nopeeta

Suuntasimme 11 pelaajan voimin Savon Sanomat turnaukseen lauantaina 7.9. Turnaukseen pääsi mukaan Annamaaria, Netta, Sonja, Emilia, Venla (la mukana), Iisa, Moona, Pipsa, Nella, Tara ja Vanessa. Lähdimme turnaukseen rohkeasti naisten B-sarjaan, jotta näkisimme mitä pelissä pitää kehittää vielä ennen sarjakautta.

Tämä olikin lähes kaikille pelaajille ensimmäinen naisten turnaus ikinä! Pelasimme kuusi peliä viikonloppuna ja tällä kertaa kaikista tuli tappio. Vastassa olivat Leppävirran Viri, LuoWo (Kiuruvesi), PuWo naiset, Pihtiputaan Ploki, Äänekosken Urheilijat ja Juju Java N2.

Junnujoukkueita oli vastassa vain Ploki ja siinä pelissä haastoimme Plokin lukion joukkueen upeasti, peli Plokille kuitenkin 0-2 (23-25 ja 19-25). Uskalsimme pelata myös eräpallotilanteissa rohkeaa hyökkäyspeliä, mikä ilahdutti valmentajaa kovasti. Tämä ottelu näytti suuntaa B:n sarjan tavoitteisiin ja tiedetään mitä treenataan lisää, jotta saavutetaan joukkueen tavoite B-tyttöjen sarjassa.

Haastoimme välillä jopa ylemmän 2-sarjan joukkueita, vaikka kokeilin tarkoituksella lähes joka erään erilaisia kokoonpanoja ja peliroolitkin vaihtuikin useilla turnauksen aikana välillä. Hain vahvistusta kauden pelirooleihin turnauksesta ja turnaus vahvisti minun päätöksiä meidän pelirooleista. Etukäteen jo sovimme, että asenne pitää olla hyvä koko turnauksen ajan (asiasta piti kyllä hieman muistuttaa kaikkia su aamuna) ja erityisesti vastaanottoon & torjuntaan keskitytään turnauksessa. Tämä toteutuikin aika ajoin hyvin, mutta tässä turnauksessa keskittyminen herpaantui kuitenkin vielä lähes aina 15-20 eräpisteen tienoilla eikä päästy erävoittoihin asti. Viikonloppu oli hyvää oppia kovan syötön vastaanotosta ja torjunnassa kehityimme myös viikonlopun aikana huimasti, eihän moni pelaajista ole noin nopeisiin vastustajien passeihin tottuneet aiemmin. Eräs vastustajamme totesi, että näistä tytöistä kuullaan vielä ja tytöillä oli junnujoukkueeksi poikkeuksellinen asenne, pelaajat eivät luovuttaneet tiukoissakaan paikoissa ja päät eivät painuneet. Ainoastaan turnauksen ensimmäinen erä meni vastaanottoa opetellessa alakanttiin ja turnauksen viimeinen erä oli meiltä heikko esitys, turnausväsymys taisi jo painaa sunnuntaina. Joukkue oli kuitenkin innoissaan siitä että pelasimme kovempia joukkueita vastaan ja peli kehittyi viikonlopun aikana.

Seuraavat ottelut:

Juju B1, B-tyttöjen turnaus Pataluodon koulun salissa (Joensuu) launtaina 28.9 kello: 11.00 alkaen. Vastassa Juju B2, Kontiolahden Isku sekä Kerimäen Lentopallo KLP-86.

Juju B1, Naisten 2-sarjan ottelu: Juju B1 N2 vastaan Outokummun Partio sunnuntaina 29.9 kello: 15.00 Nepenmäen koululla (Joensuu)

Tervetuloa kannustamaan ja katsomaan kauden 2019-2020 pelejä!

Johanna, Juju B1 valmentaja

207 views
bottom of page